– Tässä kohtaa Jack Kerouac istui kirjoittamassa, vanha mies selitti.
Hän oli pukeutunut perinteiseen marokkolaiseen kaapuun. Olin kierrellyt Tangerin vanhaa keskustaa etsien Kasbahia, paikkaa mikä on kuulemma pakko nähdä, kun hän oli kävellyt minua vastaan, esittäytynyt työskentelevänsä paikallisille turistiviranomaisille ja tarjoutunut näyttämään minulle paikkoja.
Ja tuo on naisten moskeija, minkä Matisse maalasi vuonna 1912. Hän seisoi tässä kohtaa.
Ja lista jatkui: Jim Morrison, Rolling Stones, Tennessee Williams, William S. Burroughs…
Tanger oli 60-luvulla monella tavalla, mitä Pariisi oli taiteelle ennen toista maailmansotaa.
Kävelimme, juttelimme ja sain aivan ainutlaatuisen tuntuman paikkaan, varsinkin kun setä vakuutti, että hän oli tavannut kaikki ihmiset ollessaan teini-ikäinen ja jopa näytellyt minuutin 2014 Tangerissa kuvatussa Bond-elokuvassa Spectre, amerikkalaisen hotellin respassa.
Olivatko tarinat totta? Onko sillä väliä? Sain täydellisen kokemuksen ja upean keskustelun samanhenkisen tuntuisen ihmisen kanssa.
Lopuksi setä oli selvästi uupunut ja mieleeni tuli, että ehkä hän oli palaamassa kotiin, minkä ovella seisoimme, kun olimme törmänneet kujalla.
-Jos haluat antaa minulle jotain, hän sanoi käsi ovenkahvalla. – Arvostaisin sitä kovasti.
Punnitsin asiaa hetken. Inhosin tilanteita, missä ensin sovitaan jotain ja sitten myöhemmin ryhdyttiin vänkäämään jo fiksattua uusiksi. Mutta tämä oli poikkeus, koin vilpittömästi saaneeni jotain, kohdanneeni ihmisen.
Kaivoin taskustani noin kahta euroa vastaavan setelin ja ojensin sen hänelle. Hymyillen hän otti sen vastaan ja oli juuri astumassa sisään, kun jostain kuplamme ulkopuolelta pompahti mies, joka vihaisen arabiankielisen puhetulvan saattelemana nappasi setelin.
Oletin hänen olevan joku paikallinen pikkurikollinen, kunnes hän ojensi setelin minulle takaisin.
Opas oli surullisen näköinen, uusi kaveri ja minä olin hämilläni. Epätietoisena vetäydyin ja lähdin kävelemään poispäin. Oliko se joku viranomainen? Vai oikeasti se pikkurikollinen?
Olisin kerrankin mukautunut paikallisiin ärsyttävän epämääräisiin käytäntöihin, mutta silloin tilanne läpsäytti minua kasvoille.
Tanger yllättää minut päivittäin, eikä tämä päivä ollut poikkeus.
