Tallinnan aamu valkeni tasasävyisenä harmaan pilvikaton alla. Erot valon ja varjon välillä olivat hentoja liukuja tummasta vaaleaan.
Astelin hiljaisen vanha kaupungin reunalla Uus-katua pitkin kohti keskustaa ja linja-autoasemaa.
Kirjallisuudessa pyritään luomaan tila kaikille aisteille, niinpä yritin haistaa tunnistaisinko jotain sellaista tuoksua, mihin en kotona törmää. Intiassa tylppäkin nenä löytää nopeasti kaikkialla leijuvan, lämmitykseen ja ruoanlaittoon käytetyn avotulen tuoksun, kuin metsässä vähän matkan päässä olevan nuotiopaikka, mutta täällä löysin vain oikean sieraimet, mikä kaipasi niistämistä. Punnitsin, oliko vaivan arvoista etsiä, mihin taskuun olin tunkenut nessupaketin, kun kuulin varisten äänet keskiaikaisten kattojen yllä. Olisiko siinä oikea aistikokemus?
Bussi Tallinnasta Prahaan lähti niin aikaisin, ettei Helsingistä ole mahdollista ehtiä siihen saman aamun lautalla, joten olin tullut kaupunkiin jo eilen. Järkyttävän kiireisen neljän päivän työkeikan jälkeen yksi orientaatiopäivä matkamoodiin siirtymiseen oli tuntunut oikein hyvältä ajatukselta. Liian niukka yöuni, vain yksi kuppi kahvia, huono syöminen ja tuoppi paikallista olutta saivat pään särkemään ja rinkka paino ilkeästi i olkapäitä. Mukavan laskeutumisen sijaan sain todellisen mahalaskun reissaamisen tunnelmaan pääsemisestä.
Hostellimajoittumisessa täytyy aina varautua siihen, että huoneessa on vähintään yksi kuorsaaja. Viime yö kuuden punkan huoneessa ei ollut poikkeus, mutta olin riittävän väsynyt, ettei tavallistakin pahempi melumankeli haitannut. Ilta yhdeksältä sänkyyn, aamu viideltä Burana ja ennen seitsemää olin valmis uuteen aamuun.
Olin kotoa varannut mukaan vuosia keittiön laatikossa maanneen pikapuuroannoksen, mikä ei ollut enää kelvannut kenellekään lapsista ja vaeltajien käyttöön tehdyn kämmenen kokoisen espressokeittimen.
Toisella pakkaamisella sain tavarat pakattua jo hiukan järkevämmin, logiikka mikä kehittyy uuden laukun ja uusien tavaroiden kanssa aina vähitellen matkan edetessä.
Kun ostin vanhan kaupungin laidan Prismasta vielä toisen kahvin ja ison pullon Saarenmaalla osta vettä, koin olevani valmis elämäni pisimpään bussimatkan.
Olin jo ehtinyt onnitella itseäni, etten ollut unohtanut mitään (matkan alussa minulta aina katoaa jotain, viimeksi paras kynäni Varsovaan), kun bussiaseman häämöttäessä muistin, että olin unohtanut siivota aamupalani jäljet hostellin keittiössä. Mitätön asia, mutta matka kun perustuu tasapainoiseen rinnakkaiseloon, yhteisiin sääntöihin ja toisten levottomien sielujen kohtaamiseen toverillisissa keitaissa matkan varrella, pelkän palveluiden ostamisen sijaan, ovat huomaavaisuus ja avoin mieli ensisijaisen tärkeitä asioita.
Nyt kuulen moottorin hurinan ja vastaan tulevien autojen renkaat märällä tienpinnalla. Ja liu’un syvemmälle matkaan.
Huomenna Prahassa.
