M/S Finlandian stuertti toivotti kuulutuksessa kaikki tervetulleeksi laivan bingoon. Istun suljetussa kahvilassa, josta on muodostunut laivan tavallisen kansan oleskelu-lounge. Aurinko pistää ihanasti silmään loskaisten ja lumisten viikkojen jälkeen. Olen täynnä täpinää ja tunteiden numeroita arpovia irtoajatuksia.
Olen nyt toista kertaa lähdössä Tallinnan ja Baltian kautta maailmalle. Syksyllä kiertelin itäistä Eurooppaa, kuvasin, kirjoitin, kuljin maata pitkin ja otin selvää kuinka edullisesti minun on mahdollista liikkua ja elää tien päällä. Runsaan kuukauden mittaisella matkalla sain todistettua itselleni, että pärjään ja pystyn nauttimaan reissusta, vaikka en osta tavaraa tai luksuspalveluja.
Ja siitä lähtien olen malttamattomasti odottanut tilaisuutta päästä uudelleen liikkeelle. Parempia kuvia, viimeistellympää tekstiä ja vieläkin neuvokkaampaa pärjäämistä!
Kun edellisellä kerralla olin kuukausitolkulla vertaillut hintoja ja hionut matkasuunnitelmaa niin nyt yritin lähestyä aihetta vähän rennommin ja pienemmin odotuksin ihan siltä varalta, että pandemia heittäisi jälleen kapulan matkustamisen rattaisiin.
Olin suunnitellut kolmen viikon kerrosta Puolasta, mutta kapula, mikä muuttikin suunnitelmat, oli Putin eikä Korona.
Venäjä härkki Ukrainaa jo edellisen matkani aikana, miksi jätin tuolloin käymättä Kiovassa. Pitkään ajattelin, kuten varmaan myös puoli maailmaa, että Venäjä tulee jatkamaan kaiken kieltävää tuolileikkiään suoraviivaisempien länsivaltojen kiusaksi vielä kuukausia, ellei vuosia.
Aina hyökkäyksen alkuun saakka.
Olin jo hankkinut liput laivalla lahden yli Tallinnaan ja sieltä bussilla edelleen Varsovaan. Seurasin tiiviisti uutisointia ja yritin seuloa, missä kulkee terveen järjen ja liiallisen hätääntymisen raja. Ensin kyselin itseltäni, että onko Suwalkin käytävä, Liettuan ja Puolan välinen, 91:n kilometrin mittainen raja Kaliningradin ja Valko-Venäjän välissä turvallinen paikka kulkea. Mutta päivien edetessä on kysymys muuttunut aivan toisenlaiseksi: mikä oikeus minulla on matkata turistina viideksi yöksi Varsovaan, etsiä ja toteuttaa itseäni, kun ihmismassat vyöryvät Ukrainasta samaan paikkaan pakolaisina, ilman majapaikkaa tai tietoa tulevasta? Minulla ei ole juuri taloudellisia mahdollisuuksia tukea hädänalaisia. Olen aina mieluummin antanut oman työpanokseni yhteisen hyvän edistämiseksi, mutta mitä hyötyä siitä voisi olla kenellekään ympäristössä, joka on minulle vieraampi kuin sinne karanneille pakolaisille?
Minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, kun seuraavaksi lähden kävelemään Tallinnan poikki bussiterminaalille. Media on minun juttuni, mutta voiko vierailijan kuvilla tai tekstillä luoda vaikutusta, millä olisi oikeasti merkitystä?
