Istahdan kahvikuppi toisessa ja kännykkä toisessa kädessä vielä pimeän pöydän ääreen.
Gustaf Oskar Schöneman laittoi otsikon rimmaamaan suomeksi toisin. Hiljainen olisi levottomalle parempi. Toivon kahta päivää, jolloin en tunne, että minun pitäisi tehdä jotain.
Malttamattomuus on kuin syyhypunkki, mille ei ole lääkettä. Se on aina läsnä, kuiskii ja kutittaa, mutta pysyy aisoissa, jos pidän itseni työn touhussa. Joskus kosken sitä vahingossa ja raapiminen alkaa. ”Jos vain hetken”, ajattelen. Kipu ja helpotus, häröily ja päätön sinkoilu tuntuvat kuitenkin niin ihanalta, että on pakko jatkaa, vaikka iho repeää ja arki menee sekaisin.
Nytkin ajattelen vain, kuinka minun pitäisi editoida sunnuntaina kuvaamani haastattelu, vaikka asiakas antoi aikaa ensi vuoteen.
***
Timjami istui haastateltavana musta hengityssuoja kasvoillaan ja vaaleat hiukset ponnarissa olalla. Tummanpuhuvassa salissa, musta hihaton paita ja mustat trikoot, joten asetin jakkaran häntä varten värikkäillä kahvakuulilla täytetyn hyllykön eteen.
… Hän piti painonnostosta ja mielellään näkisi itsensä lihaksikkaana… Äkkiä viereisestä salista kantautuva kiroilu keskeytti puheen ja äkäinen nuorimies suuret kuulokkeet korvillaan käveli oviaukkoon.
”Minun keskimmäinen lapseni, Jaakko,” esittelin suivaantuneen nuorukaisen tämän jo kääntyessä takaisin kyykkypainojensa ääreen. Hetkeksi haastateltavan ja haastattelijan roolit murenivat ja niiden alta paljastuivat nuori opiskelijanainen ja keski-ikäinen harmaantunut mies.
Timjamin hämmentynyt katse pakotti minut liikkeelle. Kursin illuusion esiripun puolikkaat yhteen uudella kysymyksellä ja heittelin ilmaan lisää kuvaustilanteen taikapölyä. …Timjami oli aiemmin keskittynyt enemmän tempauksen harjoitteluun, mutta nyt viimein saanut kunnolla tuntumaa myös rinnallevetoon ja työntöön…
Siitä täytyy leikata elämä pois ja jättää illuusio. Elämä on painava ja teräväreunainen graniittinoppa, joka tekee kipeää kämmenellä pyöritettäessä. Harva sitä mainosvideolleen haluaa!
***
Minun kahvikupilliseni kestää vain neljä, viisi kulausta. Syksyllä hostellin isäntä Viktor Kaunasista opetti minulle, kuinka mutterikeittimellä keitetään loistavaa kahvia. Sen jälkeen mukillinen tavallista kahvia on maistunut suodatinpaperilta.
Kahvi ehti antaa omansa ennen kuin minä tulin. Porot paistavat pohjalla ennen kuin sain edes YLE:n uutisvahdin avattua.
Pienten orgasmien palasia, pyhiä hetkiä, omat rakkaat rutiinit.
Hiljaista joulua!
