Joulukuun puolivälissä kävin kehonkoostumusmittauksessa. Olin muutaman viimeisen kuukauden ajan uskotellut itselleni, että jokusen kilon nousu painossa juontaa varmaan lihasmassan kasvusta, sillä olenhan kuitenkin koko ajan liikkunut ahkerasti!
Mutta ei, lihasmassan osuus oli täpärästi entisellään, kun rasvamassa puolestaan oli kasvanut kolme kiloa.
Se ei ole paljon, mutta rakastan syömistä. Minulle ei ole homma eikä mikään syödä joka päivä puolitoista, jopa kaksi kertaa sen verran mitä kulutan. Ensimmäisen kerran kohtasin sen seuraukset teini-ikäisenä, viimeisen kasvupyrähdyksen jälkeen ja siitä lähtien olen kamppaillut saadakseni syömisen ja elintapojen välisen suhteen kuntoon.
Nyt viisikymppisenä, olen hankkinut tietoa ruokavalioista, oikeasta syömisestä ja harrastan liikuntaa päivittäin. Sen kaiken sisäistämiseen kului viisi vuotta, kun ensin opettelin ilon kautta liikkumaan ja ammattilaisen avulla ymmärtämään, mitä suuhuni laitan ja mihin se vaikuttaa.
Kuten sanottu, ihannepainoiselle aikuiselle miehelle kolmen kilon painonnousun ei pitäisi olla kummoinen asia. Mutta useaan kertaan yli viidentoista kilon pudotuksia läpikäyneelle murehtijalle se on suoraan ”vilkku katolle ja pillit soimaan” -tilanne!
Harmittavan uutisen jälkeen siirryin maltilliselle miinuskalorikuurille, missä seuraan päivän kulutusta ja syön aina sen mukaan, mutta vähän alle. Kuitenkaan joulupöydässä en käynyt kursailemaan, uutena vuotena korkkasin oluen jos toisenkin ja juhlistin Voice of Finlandin uuden kauden alkua tuopillisella jäätelöä. Oikean tiedon avulla, ilman hammasten kiristelyä ja nälkäkiukkua olen onnistunut jo puolessatoista kuukaudessa palaamaan lähes ihannepainooni!
Ja mikä on tämän vuodatuksen opetus? No, arjen tasapaino, syömisen, levon ja liikunnan oikea suhde ei ole vain joogaopettajien ja elämäntapagurujen vouhotusta. Kun länsimainen lääketiede lääkitsee oireita, kun vahinko on jo tapahtunut, voimme me kukin tahollamme oikean tiedon avulla rakentaa elämämme sellaiseksi, ettei siitä saldona viivan alle jäävää tulosta lasketa summana rahaa tai punnittavana kultana vaan kauttaaltaan tuntuvana onnellisuutena.
Siirappista, eikö? Mutta totta!
