Jo kolmena maanantaina on Riku Rantala vetänyt televisiossa ympäristön tilaa käsittelevää keskusteluohjelmaa. Erityisesti kahdesta ensimmäisestä (energia ja liikenne) jaksosta jäi lempeän positiivinen olo, mikä tuntui oudolta.
Minäkin puhun ympäristöstä ja sitä kuormittavista tekijöistä ja lähestyn asiaa ilon kautta. Mutta miten se tuntuu olevan aivan toinen asia?
Maailmasta ihmisille
Rantala puhuu isosta kuvasta ja korporaatiotason asioista, missä kustannukset ja tulos ovat tärkeässä roolissa. Lopulta hänkin pyrkii vaikuttamaan yksilöihin ja suureen massaan, jotta kansakunnan moraalinen kokka saataisiin käännettyä ympäristöystävällisen tuulen myötäiseksi.
Hän jäsentää tärkeää asiaa studiosta Fortumin rahoituksella ja huippuasiantuntijoiden säestämänä. Monessa asiassa rahoituksen ja riittävän tahtotilan puute on suurimpia esteitä todellisen kehityksen tiellä: ”ratkaisut on olemassa, kunhan saamme vain jalkautettua ne”.
Myös Sir David Attenborough haluaa vaikuttaa yksilöihin tunteen kautta. Hänen viimeistä ilmastodokumenttiaan on luonnehdittu lohduttomaksi katsottavaksi. Sir Davidin auktoriteetti on sitä luokkaa, että shokeeraavuudella hän saattaakin koskettaa sellaisia ihmisiä, joita ei normaalilla uutisoinnilla ja propagandalla ehkä tavoitettaisi.
Optimistisen iloinen ja shokeeraava lähestymistapa tukevat molemmat yksilön mielipiteen kääntämistä pääosin tunnepohjaisin perustein. Kun tunteet puetaan faktoihin ja asiakeskusteluun, on asiaa todella vaikea niellä.
Mutta ymmärrän Rantalan ja Attenboroughn huolen, että jotenkin täytyy yrittää ravistella. Maailma palaa ympärillä ja ihmiskunta vain uinuu onnellisena ja kulutuksen humalluttamana saavuttamansa luksuksen, jääkaapin, koneellisen ilmanvaihdon ja suoratoiston keskellä.
Ihmisestä maailmalle
Koen seisovani massan seassa ja yritän huudella rivistä, että ”Hei! Mulla on kivaa, vaikka kulutankin vähemmän”. Minunkin mielestä maailma on jo liekeissä, eikä siinä enää kaunistelut ja itkupotkuraivarit auta. Ainoa tapa on tarttua toimeen ja muuttaa omaa käytöstään.
Yritysten ympäristörasitukseen en voi yksilönä vaikuttaa. En ole riittävän analyyttinen havahduttaakseni päättäjiä tiedoillani ja liian tavis kiinnittääkseni huomiota vaikutusvallallani.
Uskon, että muutos lähtee yksilöstä, mistä se säteilee yhteisöön. Olen aina eläytyjä ja intohimon kautta toimiessani saan aina parhaat tulokset. Siksi oma ilmastokamppailuni lähtee samasta paikasta: elämyksistä, kokemuksista ja matkustamisesta.
Sokea piste
Ihmisellä on tapa ajatella, että hän on ajoittain oikeutettu hellimään itseään. Arkena voidaan noudattaa ohjeita, olla ruodussa ja ottaa ympäristö huomioon. Mutta lomalla päästetään vapaalle. Silloin voi lentää, käyttäytyä huonosti hotellin allasbaarissa tai ostaa uusi auto.
Vapaa-aika ja lomailu on usein kuollut kulma, sokea piste hyvän käytöksen rytmissä.
Olen täysin hemmottelun puolella, mutta haluan purkaa asiaa toisista suunnasta. Haluan katsoa mahdollisuuksia käytäntöjen ja statuksen kultahäkin ulkopuolelta. Kokeilla ja näyttää, kuinka huikeita ympäristöystävällisiä juttuja samoilla ja jopa vähäisemmillä resursseilla voi tehdä.
Se on tulokulma, mistä haluan vaikuttaa ja muuttaa asenteita.
Kaikki tunteet kelpaa
Äänenpainosta huolimatta kaikki ilmastonmuutoksen torjuntaan pyrkivä keskustelu on tärkeää: aluksi vierailta tuntuvat valveutuneet ajatukset arkipäiväistyvät, tietoisuus lisääntyy ja tahtotila saadaan nousemaan.
Riittääkö se? Haluan uskoa siihen.
Usko sinäkin, toimi!
