Surun käsittelyssä on yhden teorian mukaan viisi vaihetta: kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen.
Olen kiitollinen, että olen selvinnyt korona-ajasta ilman suuria menetyksiä. Virus ei vienyt minulta perheenjäseniä saati saattanut minua taloudelliseen ahdinkoon, mutta sopeutuminen uuteen rytmiin on vaatinut omat vaiheensa.
Kieltäminen
Kun Suomi suljettiin, ajattelin, etteihän tämä minuun vaikuta juuri mitenkään. Teen muutenkin töitä kotona ja elinpiirini on suht rajoitettu. Olin täynnä tarmoa ja opettelin uusia taitoja hengästyttävään tahtiin.
Viha
Päivittäisten kontaktien määrän vähetessä katse kiinnittyi lähiympäristöön aivan uudella tavalla ja alkoi todellinen naapurikyttääminen. Paheksuin varauksetta ihmisiä, jotka huolettomasti kävivät kaupoissa ja harrastuksissa vaarantaen siten meidät kaikki.
Kaupankäynti
”Jos tilaan kauppaostokset kotiin ja säästän sillä monta ihmiskontaktia päivässä, voisinko sitten mennä käymään salilla?” Jossain vaiheessa kotona oleminen ja jatkuva koronauutisointi vaan kävivät ylivoimaiseksi ja ryhdyin epätoivoisesti miettimään keinoja, millä voisin kiertää sääntelyä.
Masennus
Kieltäminen, viha ja kaupankäynti toteutuivat myös erilaisina tarmonpuuskina. Jaksoin olla aktiivinen: bloggasin, kuvasin instaan ja uudet nettisivutkin perustin. Mutta lopulta, kun päivät vain kasaantuivat ja mikään työmäärä ei tuonut loppumisen tunnetta lähemmäs, tuli taantuma. En jaksanut lukea uusia kirjoja, vaan luin teoksia, joiden varmasti tiesin sopivan minulle. Elokuvien katsomisesta ei tullut yhtään mitään, vaan tosi-TV, dokumentit ja uutisvirta olivat ainoat, mitä jaksoin seurata.
Hyväksyminen
Kun rajoitusten purku aloitettiin, heräsi minussa jälleen toivo päästä matkustamaan mahdollisimman nopeasti. Ravintolat avautuivat ja aurinkoisena päivänä elämä kaupungilla tauti on helppo unohtaa sanottiin uutisissa mitä hyvänsä.
Viime perjantaina kävin pitkällä kuvauskeikalla Helsingissä. Asiakas oli toivonut myös kuvaa lentokentästä ja illalla viiden jälkeen suuntasin polkupyöräni sitten kohti Helsinki-Vantaata.
Ensimmäinen pysäyttävä seikka oli lentoasemalla käynnissä oleva valtava remontti, mikä blokkasi melkein täysin terminaalit ja lennonjohtotornin näkyvistä. Onneksi löysin pienen kulman, mistä sain tolkullisen kuvan paikasta (asiakkaan mielipide on vielä kuulematta).
Mutta toinen asia ei ollut ehkä fyysinen, mutta sitäkin havahduttavampi: lentokenttä oli täydessä hälytysvalmiudessa, kuin virusuhka olisi vyörymässä maahan millä hetkellä hyvänsä.
Ja tarkemmin kun asiaa ajattelin, niinhän se pitääkin olla. Meidän arkemme Suomessa on jo päässyt ohi ensimmäisen pahan vaiheen, milloin voidaan jo ajatella muutakin kuin tartuntauhkaa. Vaikkakin edelleen rajatusti, olen jo saanut riittävästi perusrutiinejani uudelleen käyntiin, että tällä kuviolla voin puksuttaa eteenpäin pitkäänkin.
Minän uudet sävyt
Olen hyväksynyt sen, että seuraava mahdollisuus matkustaa ulkomaille ei satu ehkä tähän vuoteen. Olen tämän postauksen myötä päässyt yli sulun myötä kehittyneestä valkoisen näytön kammosta. Ja mikä kaikkein tärkeintä, arki tuntuu jälleen olevan täynnä uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia päästä eteenpäin!
Kolmen kuukauden henkisen tärkeysjärjestyksen uudelleenasettelu on muutenkin tuottanut tulosta. Olen aina harrastanut lohtuostamista, minkä olen ainakin toistaiseksi saanut kuriin, kun huoli taloudesta on konkretisoitunut aivan uudella tavalla.
Matkustaminen on ehkä suurin intohimoni. Koin, että matkailu altistaa uusille ajatuksille, tarjoaa vapautta ja mukavalla tavalla pakottaa luovuuden liikkeelle. Pelkästään maalis-huhtikuussa minulta peruuntui kolme reissua. Ensin otti aivoon, mutta kun aloin polkupyörällä etsiä vaihtelevia reittejä tuttujen maisemien läpi, saatoin analysoida intohimoni juuria aivan uudella tavalla.
Mitä jää jäljelle, kun siitä riisuu pois seikkailun ja vapauden tunteen? Mikä tien päällä olemisessa oikeasti avaa mahdollisuuksia ja auttaa henkisessä kehityksessä? Ei ainakaan kapakoissa notkutut illat ja kolkot hotellihuoneet.
Varmaa vastausta minulla ei vielä ole, mutta jo pelkän kysymyksen löytäminen on auttanut paljon sen kanssa, miten aion jatkossa saada intohimostani paljon enemmän irti.
