– Sä et voi sitten tinkiä yhtään! Vaimoni sanoo usein.
– Mähän kysyin, että sopiiko se sulle, jos mä menisin aamulla treeneihin? Heitän yhtä usein takaisin.
– Niin, niin, mut sit jos sä et pääsekään, sä oot kärttyne koko päivän.
Niinpä niin! vaikka kirpaisee, täytyy tunnustaa että hän on ainakin osittain oikeassa. Olen aina ollut holistinen luonteeltani: kun joku juttu kolahtaa, sitä on kiva kokea jatkuvasti, jolloin siit syntyy helposti rutiini. Oli kyseessä sitten Tuborgin limellä maustettu olut, tupakanpoltto tai pizzalounas vähintään pari kertaa viikossa.
Kerran rutiinien orja, aina rutiinien orja
Jo lukioaikaan löysin kolikon toisen puolen. Minulle rutiini on kuin duunarin kalsarit: kun ne ainoat on kulutettu puhki, hankitaan seuraavat. Yleensä muutos tuli luonnostaan elämäntilanteen vaihtuessa, kun kesäloma loppui tai morkkis kävi ylivoimaiseksi ja keksin hyvän rutiinin, jolla sain elämän taas oikenemaan.
Eli rutiineja tuli ja meni, huonoja ja hyviä. Kun ikää on kertynyt, olen viimein onnistunut luomaan pysyviä rutiineja, kuten äänikirjojen kuuntelun. Pitkästä vitsauksesta, kestävistä huonoista rutiineista lyhyiden hyvien kustannuksella en ole tahtonut päästä eroon kuin vasta ihan viimeisinä vuosina.
Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää hyvää rutiinia
Viisi vuotta sitten sain asiakkaalta joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen, joka avasi tien matalan kynnyksen tavoitteelliseen liikuntaan. Vuotta myöhemmin löysin CrossFitin ja kaksi vuotta sitten viimein sain käsityksen siitä, mitä ihmisen kannattaisi syödä ja milloin pysyäkseen terveenä ja toimintakykyisenä.
Liikunnan, syömisen ja säännöllisen kehonhuollon myötä vihdoinkin arki koostuu pääasiassa hyvistä rutiineista sen sijaan, että puuskittaisesti taistelisin hampaat irvessä pahojen rutiinien vaikutuksia, ylipainoa, stressiä ja uupumusta vastaan.
Varsinainen kysymys kuuluukin, että kuinka tässä viisaassa ja kehittyneessä maailmassa ihminen löytää ja ymmärtää hyvät perusasiat vasta viisikymppisenä? Kansaa on valistettu ja joka tuutista toitotettu terveitä elämäntapoja, mutta yltäkylläisen maailman tarjonta vie heikon mielen mennessään.
Pitkäkestoisuus löytyy ilon kautta
Mikä sitten sai viimein menemään kaiken perille? Yhteisöllisyys! Yksin rimpuillut elämäntaparemontit ovat aina repsahtaneet yliyrittämiseen ja sitä seuraavaan väsymykseen. Kun menen äijien kanssa turisemaan salille, naureskelen porukan viesteille somessa ja kannustamme toisiamme pähkähulluissa kisoissa, on liikunta kuin oheistuote kaiken hauskan ohella.
Siitä on vaivihkaa tullut elämäntapa, terveellinen rutiini.
