Olen nopea oppimaan ja otan innokkaasti käyttöön uutta tekniikkaa. Näen kehityksen mahdollisuutena parantaa elämän laatua ja tilaisuutena ansaita elantonsa pitkälti itse sanelemallani tavalla. Olen aina ollut kiinnostunut kulttuurista ja opiskeluaikoina suorastaan imin taidetta, kirjallisuutta ja elokuvaa.
Kääntöpuolena minulla on aina ollut suuria haasteita oppia normaalia elämänhallintaa. Nuorena aikuisena minulla kesti vuosia oppia yksinkertainen yhden henkilön taloudenhallinta ja kesti pitkälle keski-ikään ennen kuin pääsin eroon jatkuvasta painohissistä ja sain luontevasti sovitettua liikunnan ja oikean syömisen osaksi arkea.
Toisaalta naapurin palomiehellä on perusrutiinit (liikunta, syöminen ja yleensä elämäntavat) hienosti järjestyksessä, mutta kaikki, mikä suinkin voidaan hoitaa ilman tietotekniikkaa, hoidetaan ilman.
Toisaalta ihminen kurottelee kohti taivaita jatkuvasti kehittyvien innovaatioiden myötä, mutta silti länsimainen sivistys uhkaa (jälleen) kaatua muutaman suurvaltajohtajien yksinkertaiseen kyvyttömyyteen hallita aikuisen ihmisen tavoin ihmisapinan perusimpulsseja, kipuamista nokkimisjärjestyksessä ja suvunjatkamisen pakkoa.
Sivistys ja kehitys
Siinä on kaksi sanaa, joita on muiden muassa käytetty määrittämään niitä eroja, mitkä siirtävät meidät muita eläimiä ylemmälle tasolle. Itsenäinen ajattelu, monimutkainen kieli ja ennen kaikkea dokumentointi kirjoitustaidosta lähtien nostavat ihmisen aivan eri asemaan suhteessa muuhun eläinkuntaan, mutta kaikesta huolimatta meillä on todistetusti edelleen samat vaistot, tarpeet ja himot kuin 10 000 vuotta sitten.
Ihmiselukka on positiivinen otus
Olen viimeisen puolen vuoden aikana käynyt Yhdysvalloissa ja useita kertoja Venäjällä. Ennen kumpaankin paikkaan menoa minua jännitti, minkälaista siellä on? Jatkuva uutisointi Trumpin sekopäisestä hallinnosta ja Putinin diktaattorin otteista sai minut varpailleni.
Mutta kun yksinäisenä tallaajana laahustin ensin New Yorkin ja sitten Pietarin katuja havahduin siihen, kuinka ihmiset ovat molemmissa paikoissa aivan tavallisia ihmisiä. Samalla tavalla Pietarissa oppilaat istuvat kyllästyneinä kuuntelemassa leipiintyneen opettajan jorinoita, kuten missä tahansa suomalaisessa koulussa. Tai Brooklynissä posteljooni juttelee puhelimessa tyhjentäessään kirjelaatikoita ihan kuin meillä koti-Suomessa.
Kaikkialla maailmassa valtiojärjestelmästä ja elintasosta riippumatta ihmisten elämä pyörii kuitenkin samojen tavoitteiden ympärillä: kunhan on mitä syödä, lämmin ja paikka missä nukkua turvallisesti. Ja jos ne ovat kunnossa (ja usein jo ennenkin) tulee suvun jatkaminen, elämän mielekkyyden kehittäminen ja kohoaminen lauman nokkimisjärjestyksessä.
Kaksi puolikasta tekee yhden kokonaisuuden
Eteneminen uralla, edistys ja tulevaisuuden suunnittelu koetaan monesti tärkeäksi ja muu on vain pakollisten normiarjen tarpeiden tyydyttämistä. Näin tuntuu ajattelevan moni ja siitä näkövinkkelistä ne vaikuttavat erillisiltä asioilta, jolloin sivistyneen olennon primitiivi puoli vain jarruttaa eteenpäin menon tahtia.
Kyseessä on erityisesti länsimaisessa ajattelussa korostuva harha. Me olemme jokainen yksilöitä, joilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Se, että olen saanut tukea ja neuvoja omien heikkouksieni kanssa ja oppinut parempaa arjen hallintaa, olen sen avulla pystynyt muuntamaan vahvuuteni arjessa auttaviksi voimavaroiksi ja jopa elannontuojiksi.
Ehkä Tarzanin luoja Edgar Rice Burroughs puki saman ajatuksen paljon yksinkertaisemmin sanoiksi (vaikkakin korkealentoisemmin) puhuessaan ”jalosta villistä”. Tarzan kasvoi apinoiden keskuudessa ja silti oppi itsenäisesti lukemaan ja sitä kautta ”sivistymään”. Eläimiltä hän oppi ”luomuimman” tavan elää, jonka päälle hän saattoi ihmisen luomasta kulttuurista poimia vain sen ”jaloimmat” palat.
Tässä maailmassa meillä on mahdollisuus, tiedot ja taidot tehdä Tarzanin lailla harmoniset valinnat elämän suhteen. Onko meillä kanttia ja tahtoa tehdä niin, se on toinen juttu.
