Talviaurinko laski tänäänkin niin aikaisin, että en ehtinyt käydä etsimässä kameran kanssa kohtaa, missä se katosi horisontin taa. Jos en olisi käynyt CrossFit -tunnilla 6:30, en olisi näyttänyt tänään naamaani ulkona lainkaan.
Niin olikin usein yrittäjäurani alussa.
Vaikka kuinka pyristelen oppiakseni paremmaksi valokuvaajaksi, bloggaajaksi, vloggaajaksi ja somettajaksi, on silti raaka duuni tekstin ja kuvan yhteensovittaminen painokonetta varten se, mistä minun elantoni pienet purot valuvat.
Ja kun keikka on päällä, on se vain minä ja kone monta päivää putkeen.
Kesti kymmenen vuotta, ennen kuin tajusin, että riippumatta siitä kuinka kiire on, pystyn harrastamaan (eli katkaisemaan stressikierteen) ja pitämään huolta kolmesta samaan aikaan työn alla olevasta keikasta samaan aikaan.
Ja rytmittäminen ja priorisointi ovatkin olleet minulle oleellisesti vaikeampia opinkappaleita kuin höyhenen irrottaminen taustasta kuvankäsittelyssä tai yhden tekstimuotoilun poimiminen automaattisesti kaikkialta satasivuisessa julkaisussa.
Siksi päättelen tämän juuri tähän, laitan sanat mielen takaliedelle muhimaan ja lähden joogamatolle pysäyttämään työn kuormittaman pollani ja avaamaan läppärin ääressä jumiutuneen kroppani.
Pätkätyöt ovat syvältä, mutta työn pätkiminen on syvällistä! (ihan itse keksin!)
