Minulla on ollut toiminimi vuodesta 2007 lähtien, kun ilman sitä en olisi saanut itselleni vuokrattua postilokero-osoitetta. Mutta yrittäminen alkoi jo vuosia aiemmin, kun asiakas ilmoitti, että hän ei jaksa/osaa sumplia verojen maksamisen kanssa.
Ilmoittauduin ennakkoperintärekisteriin ja vasta vuosia myöhemmin hoksasin, että se oli myös hetki, jolloin käytännössä käänsin selkäni suomalaiselle työttömyysturvajärjestelmälle.
Pitkään yrittäminen oli vain selkeä väline työntekoon. Ajat olivat hyvät, hommia riitti ja kokonaisuus rullasi. Minulla ei juuri kiinteitä kuluja kuten kiinteistöä, palkollisia tai suuria pääomia sitovia varastoja tai välineistöä. Lisäksi tuotteeni on aineetonta, digitaalisia tiedostoja tai konsultointia, joten säästyin myös maamme yritysjärjestelmän pahimmin yrityksiä kyykyttäviltä möröiltä.
Murros asenteessani tapahtui jossain vuosien 2014 ja 2016 välillä, kun kannattavuuden jakkarasta lähti pienen ajan sisällä kolme tukijalkaa. Ja välttääkseni alituista murehtimista toimeentulosta tein merkittävän päätöksen:
- Mieti mikä sinua kiinnostaa,
- tee sitä,
- äläkä laske tunteja tai mieti tuleeko siitä palkkaa.
Yksinkertaisia juttuja, jotka pienissä erissä ovat mullistaneet suhteeni työntekoon, omaan ammattiylpeyteeni ja yrittämiseen. Olen tehnyt juttuja, joita en olisi muuten ikinä päässyt tekemään ja oppinut asioita, joita en olisi mitenkään voinut päästä harjoittelemaan, mikäli olisin punninnut tekemiseni puhtaasti palkan tai työn lähtökohdista.
Okei, tunnustan, kenenkään persnahka ei kestä sellaista matalaliitoa loputtomiin.
Onneksi minulla oli jäljellä kolme luottoasiakastani, joiden avulla talouteni jakkara on pysynyt vaappuen jaloillaan. Ja nyt, uusien töiden ja mahdollisuuksien viimeinkin siintäessä taivaanrannassa, aion pitää heistä lujaa kiinni ja yhdessä mennä kohti tuntematonta!
